Vanhan talon lattiaremontti

Vanhassa talossa asuminen, on oikeastaan ikuista remontointia.
Tai kai se on oma elämäntapa, että aina jossain saisi jotain puuhastella.
Loputonta tasapainoilua muunelämän ja remontin keskellä.
Viimeisempänä meillä remontoitiin lastenhuoneen lattia ja tässä siis kooste koko 
lattiaremontti touhusta.

Homma aloitettiin avaamalla lattia, näät tästä.
Ja alla oli, rossipohja.
Rossipohja on kyllä loistojuttu, näät tästä.
Homma eteni sitten uuttatehden, näät tästä.
Ja lopputuleman näkee myös tästä.

Eli pohjilla käytiin, maatamyöten.
Uutta puuta laitettiin alle ja tuulensuojapaperointi sekä ekovillat perään.
Taas paperointia ja uutta lautaa lattiaan.
Puulattia on kuusipuuta.
Päälle on käsittelyksi laitettu 
Osmocolorin kuultava valkoinen  (3040), vaha käsittely, neljään kertaan.

Seinät sai myös uuden sävyn. Maali on teknoksen, mutta sävy 
löytyy tikkurilan värikartasta ja on numero 1923.

Remonttilysti, eli tarvikkeet tuli maksamaan yhteensä noin 1300€.






Kommentit

  1. Sitä vanhempani myös sanovat, että vanhassa talossa saa aina jossain jotain puuhastella. Nyt heillä pitäisi talon oikaisu tehdä. Ja ennen kesää pitäisi pihatyöt kunnolla tehdä. Kivan näköinen lattia! https://www.kuretek.com

    VastaaPoista
  2. On kyllä totta, että vanhassa talossa asuminen on melkeinpä ikuista remontointia. Meilläkin pitäisi lattiaremontti tehdä. Lattia on hieman painunut ja uutta väriä se kaipaisi. https://www.mkkeristys.fi/palvelut/painuneen-rakennuksen-nosto-ja-oikaisu/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mäkisen kaupan elämä kanssamme jää tänne muistoiksi talletettuna ajasta jonka mäkisellä vietimme :)

Suositut tekstit